Cowboy Action Shooting eli lyhyesti CAS on vauhdikas ja näyttävä ampumaurheilulaji, jossa kilpailijat kilpailevat 1800-luvulle tyypillisillä aseilla; yksitoimisilla revolvereilla, vipulukkoisilla kivääreillä ja 1800-luvulle tyypillisillä haulikoilla tai yleensä niiden jäljitelmillä.

 Ampumakilpailut pyritään yleensä järjestämään villin lännen tyylisissä lavasteissa. Kisat saatetaan järjestää yhtä, kahta tai kolmea eri asetyyppiä käyttäen.

 Tulokset pohjautuvat nopeuden lisäksi osumatarkkuuteen joten hidas mutta tarkka ampuja pärjää nopealle mutta usein ohi ampuvalle.

 Pikaveto kovilla panoksilla ei kuulu asiaan ilmeisen onnettomuusriskin takia.

 Ainutlaatuinen osa Cowboy-ammuntaa on vaatimus pukeutua villin lännen aikakaudelle tyypillisiin asusteisiin. Tämä luo tapahtumiin aivan omanlaisensa tunnelman.

 Jokainen kilpailija myös omaksuu itselleen 1800-luvun loppupuolen länteen tai Hollywoodin westerneihin pohjautuvan hahmon ja siihen liittyvän nimen, aliaksen.

 Vaikka olen CAS-ammunnoissa itse vasta alussa (Practical- ja reserviläisammunnat ovat kuuluneet kuvioihin jo vuosia) on itseeni tehnyt vaikutuksen se miten lajin harrastajat suhtautuvat lajiin ja muihin harrastajiin. Vaikka tuliaseiden kanssa touhutessa turvallisuuteen täytyykin kiinnittää erityistä huomiota ja kilpailu on aina kilpailu niin CAS on aidosti hauskaa ja rentoa puuhaa.

 Ampuminen on kuitenkin vain länkkäriharrastuksen sivutuote mutta itse tapahtumat sekä tuttujen tapaaminen se pääasiallinen syy miksi jaksan ajaa toiselle puolelle Suomea pahimmillaan vain muutaman tunnin takia.

 Kisakausi 2003 alkoi Myrskylässä 12.4. ja päätin alkaa ampumaan Duelist-luokassa koska revolveri on mielestäni yhden käden ase. Toisekseen kahden käden practical-tyyli alkoi jo tympiä pahasti. Nopeudessahan Duelist häviää kahden käden tyylille mutta itse koin tämän ampumatyylin omakseni heti alusta alkaen..

 Vuonna 2005 pääosa ajasta kului yhdistyksen Itä-Suomen jaoston, East Districtin, ja kasvaneen perheen asioita hoidellessa joten varsinainen kisaaminen jäi osaltani vähemmälle lukuunottamatta omia paikallisia ammuntoja.

  Kesällä suorittamani tuomarikurssi osaltaan helpotti paikallista toimintaamme. Valitettavasti vain se ei mitenkään lisännyt aikaa jonka voisin käyttää omaan ammuntaani keskittymiseen ja kahdella aseella ammuttava Gunfighter-luokka saa edelleen odottaa.

 Matkan varrella vaatetus ja varusteet ovat koko ajan kehittyneet autenttisempaan suuntaan ja kiinnostus Yhdysvaltojen sisällissotaan nosti päätään sillä seurauksella että Etelävaltioiden ratsuväen varustuksen kasaaminen tuli ajankohtaiseksi mutta saa nähdä riittääkö aika siihen että kyseinen varustus ehtii kilpailuihin asti.

 Kausi 2006 meni aika pitkälle samalla kaavalla kuin edellinenkin mutta sain tarpeellisen määrän ammuttuja osakilpailuja East District Regional-cupissa ja loppujen lopuksi jopa voitin kyseisen aluemestaruuden vaikka tiukoille menikin. Tasapisteissä Rattlesnake Steven kanssa katsottiin lopulta kummalla on vähemmän ohilaukauksia kauden aikana ja eroa syntyi edukseni 5 kpl. Cowboy-ammunnassa tämä tarkoittaa 30 sekuntia joka ei ole paljon.

 Lisäksi sain ensimmäisen kerran ammuttua itse Frontier Shootout-kisan eli ED:n nykyään jo perinteisen kilpailun, tosin polvi hajalla tein taktiset ja ammuin luokassa jossa oli lisäkseni vain yksi ampuja saadakseni jonkin muiston kyseisestä kisasta.

 FS3:n jälkeen jäin ‘eläkkeelle’ yhdistyksen ja jaoston asioissa poislukien uuden sääntökirjan suomentaminen ja mahdollisesti turvakurssimateriaalin kasaaminen. Paikallisen turvakouluttajan hommiinkin olin lupautunut mutta homma sai niin huvittavia piirteitä että päätin antaa muiden hoitaa koulutushommat parhaaksi katsomallaan tavalla. Sääntökirja tuli käännettyä ja taitettua mutta turvakurssimateriaali jäi kesken ja valmistuu sitten joskus omaan ja muiden halukkaiden käyttöön. Harkitsin pitkään ja vakavasti koko yhdistykseen kuulumisen järkevyyttä mutta loppujen lopuksi palasin ED:n vetäjän paikalle vuodeksi 2007. Tavoitteena olisi lisätä paikallisten ampujien määrää mutta nykyisellä koulutustavalla epäilen vahvasti onnistumista.

 Etelävaltioiden asepukukin valmistui viimein mutta se päätyi tässä vaiheessa Gaalapuvuksi vaikka ei juhlapuku ollutkaan. Aika ei vain riittänyt paraatipuvun hankkimiseen mutta puku kyllä keräsi kehuja Gaalassa mikä tietysti tuntuu aina mukavalta.