Pelurin käsi

Oven takaa kuului epävireisen pianon kiivasta pimputusta, aivan kuin pianisti olisi yrittänyt ehtiä kappaleen loppuun ennen soitintaan. Satunnaiset naurunremahdykset peittivät riitasointuisen pimputuksen alleen, armahtaen kriittisempien kuulijoiden korvia ja tyylitajua. Ovesta kulkevat ihmiset pitivät huolen siitä että huoneessa leijuva sikarinsavu sekoittui epäsäännöllisesti suuremmasta salista lehahtavaan märän sahanpurun ja lehmänlannan väkevään tuoksuun. Huoneessa istuva miesviisikko seurasi tiukasti kuudetta, muukalaista, joka istui huoneen ainoan valonlähteen, kuhmuisen öljylampun alla edessään epämääräisistä seteleistä koostuva kasaa, josta pilkistivät myös jokusen taskukellon vitjat ja kulunut aseen perä.

”Tässä, arvon herrasmiehet, on huomattavasti enemmän, kuin tälläinen vähäpätöinen henkilö koskaan olisi voinut uskoa korteilla saavuttavansa” kommentoi mies näkemäänsä, hymyillen samalla varovaisesti ja vilkuillessaan pelikumppaniensa käsiä ja liikkeitä, jotka olivat pelin kuluessa ja panoksien kasvaessa muuttuneet nykiviksi ja osittain jopa uhkaaviksi. Pöydällä, setelikasan edessä, lojui sekaisin pelikortteja ja jokunen loppuunpoltettu ja kaluttu sikarintumppi. Lasit miesten edessä olivat likimain tyhjillään ja sivupöydällä olevat tyhjentyneet viskipullot puhuivat omaa lahjomatonta kieltään miesten arvostelukyvyn tasosta.

Lattialla pyörivän roskan keskeltä pilkottivat jonkun onnettoman vieraan jättämät satula ja saappaat. Miesviisikko muisti, kuinka kirjaimellisesti paljaaksikynitty cowboy oli heidän ystävällisellä avullaan saatettu ulos saluunasta ja työnnetty soveliaisuuden nimissä ulkohuoneeseen odottamaan väkijoukon rauhoittumista tai tervatynnyrin saapumista. Onneton mies oli hädissään paennut ulkohuoneesta vähemmän tavanomaisen reitin kautta. Jopa miehen hevonen oli ilmaissut vastenmielisyytensä omistajansa uuteen cologneen ja riistänyt itsensä vapaaksi vuokratallin hevospuomista. Lopulta tuo onneton oli napannut Vanhan Joen muulin ja piessyt Miss Ellien uskomattomaan vauhtiin. Koska sherffiä ei kiinnostanut muulivarkaan jäljittäminen hän päätti luovuttaa muukalaisen hevosen Vanhalle Joelle korvauksena Miss Elliestä.

Huoneen ovi lennähti auki, tarjoten miehille jälleen pikaisen vilauksen väkeävilisevästä saluunasta, jossa juoma virtasi ja juttu kulki. Pianisti oli suorittanut urakkansa loppuun erään estetiikkaa ymmärtävän asiakkaan suosiollisella avustuksella ja selvitteli parhaillaan päätään siihen osuneen viskipullon jäljiltä. Pianosta törröttävä ja vielä värähtelevä valtaisa bowie ilmaisi selkeästi, mitä tapahtuisi, jos pianisti jatkaisi soittimensa ja yleisön kidutusta. Baaritiskin äärellä nahkoihin pukeutunutta partaista miestä taputeltiin kiitollisesti olalle ja joka puolelta sateli tarjouksia uusista juomista. Mies tyytyi vain puistelemaan päätään ja keskittyi takkuisen partansa selvittelyyn äskeisen täsmätoiminnan jäljiltä.

Ovesta työntyi samalla kertaa saluunatyttönen, joka tosin oli ollut tyttönen melkoisen kunnioitettavan määrän vuosia sitten. Mutta koska noilla seuduilla likimain kaikki sopivin kohdin pehmeämuotoiset ja vähäistä parrankasvua edustavat rinnastettiin naista vastaaviksi, oli sisäänpurjehtiva henkilö mitä ilmeisimmin kauniimman sukupuolen edustaja. Muassaan tällä naishenkilöllä oli tarjotin, jolla kilisevät viskipullot toivat uutta ilmettä huoneessa istuvien miesten silmiin, sillä jo kaukaa he havaitsivat kyseessä olevan aidon aineen, eikä suinkaan hautausurakoitsijan takapihallaan keittämää ainetta.

Nainen heitti näppärällä ja tottuneella ranneliikkeellä jostain esiinloihtimansa korttipakan pöydälle ja laski tarjottimensa sivupöydälle tuuppaamalla samalla sillä jo olevat pullot lattialle. Terävä korkin poksahdus hyppäitti kaikkia miehiä ja lattialle putoava korkki tapasi siellä monia kanssatovereitaan. ”Viskiä pojat ja kaikkein parasta laatua, suoraan Syvästä Etelästä. Tätä paremapaa ainetta ei Mississippin tällä puolen tunneta!” kajautti nainen ja täytti miesten vajentuneet lasit kuin taikoja tehden. Miesten katseet seurasivat tarkoin pöydällä makaavaa korttipakkaa ja sen mitä selkeimmin kärsinyttä muotoa. Miehet olivat viimeisen korttierän päätteeksi vaatineet uutta ja avaamatonta pakkaa, mutta tämä oli sen lähin vastine, tai ainakin sellainen, jota hyvällä syyllä voisi pitää käsittelemättömänä.

Miesviisikon mulkoillessa muukalainen tarttui pöydälle ilmaantuneeseen pakkaan ja sekoitti sitä tottunein liikkein. ”Lienee syytä katsoa korttia nostamalla, kenelle meistä kuuluu kunnia tehdä tämän kierroksen työt” ehdotti muukalainen ja tarjosi pakkaa lähimpänä istuvalle. Tämä nosti ristiyhdeksikön ja hymyili vierustoverinsa kohottaessa herttakolmosen. Kolmannen miehen esiinnostama patakymppi kirvoitti kirouksia pöydän ympärillä. Neljäs mies epäröi pitkään kohdallaan ja nosti varovaisesti pakasta itselleen kortin ja suojaten sitä huolellisesti käsillään liu-utti sen pöydänreunalle, josta nosti sitä varovaisesti ja vilkuillen ympärilleen katsoi korttiaan varovaisesti, odotava ilme kasvoillaan. Ilme, joka nousi miehen kasvoille samaa tahtia kortin kanssa, kuvasti samalla sekä yllätystä, että iloa, että pelkoa.

Vapisevin käsin mies katsoi vuoroin korttiaan, vuoroin tovereitaan ja muukalaista. Kaikki läsnäolevat odottivat ja seurasivat kuinka suuret hikihelmet alkoivat valua alas kortin nostaneen miehen kasvoja. Lopulta mies laski kortin kädestään pöydälle ja kuin suurta salaisuutta varjellen piti kätensä korttinsa päällä. Vasta viidennen miehen uhkaava yskäisy sai miehen nostamaan kätensä kortin päältä. Pöydälle oli ilmaantunut toinen patakymppi.

Hiljaisuus, joka huoneeseen astui, tavoitti saluunatyttösen, joka hätkähti ja loikkasi sivummalle, haparoiden jotain verhojen takaa. Seurueen viides mies tuijotti vuoroin korttia, vuoroin kalvennutta toveriaan ja voittojensa takana istuvaa muukalaista. ”Joku ei nyt pelaa rehellistä peliä” aloitti muukalainen. ”Ei niin” karjaisi viides mies ja pomppasi pystyyn, tavoitellen vanhasta muistista asevyötään. Saluunan omistaja oli kuitenkin viisaasti kerännyt miehltä asevyöt pois ennen kuin oli pästänyt heidät takahuoneeseen. Miehen käsi haki epätoivoisesti tutulta paikalta asetta ja kun ei siinä onnistunut hän kurottautui kohti pöydällä pilkottavaa aseenperää, kun huumaava räjähdys katkaisi kaiken liikkeen ja sananvaihdon. Miehet tuijottivat hämmästyneinä pöytään ilmestynyttä suurta repaleista reikää, josta näkyi likaisen lattian lisäksi kuudet saapasparit, sekä repaleinen kokoelma eri pelikortteja.

Saluunatyttösen käsissä savuava pumppuhaulikko saavutti yllättäen miesten huomion, sillä latausäänestä ei kukaan voinut erehtyä. Lattialla pompahteleva haulikonhylsy toimi tehokkaana keskustelunavauksena, jonka tämä jo kukkeimmat vuotensa nähnyt saluunaruusu aloitti. Syvän etelän puhetapa oli kertalaukauksella korvautunut kovalla irlantilaisaksentilla, joka teki ilmeisen selväksi haulikossa olevan vielä useita ampumattomia patruunoita. ”Se on pojat niin, että tässä saluunassa ei pelata väärillä korteilla, ei kukaan muu kuin minä, ja sen tietävät kaikki. Nyt saatte tismalleen viisi sekuntia aikaa kerätä haisevat raatonne pois täältä. Ja tämä ei sitten koske sinua muukalainen! Meillä on vielä muutama asia selvitettävänä. Juokaa viskinne, sillä se on aitoa ainetta ja tavattoman kallista. Maksun voitte hoitaa tiskille poistuessanne. Josh tietää odottaa teitä ja hänellä on muutama kaveri avustamassa poistumistanne, jos oven paikka on päässyt täällä istuessanne unohtumaan!”. Riepeämmin kuin äskeinen puheenvuoro oli kuuluville tulut, miehet sipaisivat viskinsä tuulensuojaan ja ryntäsivät ovelle, joka kaikeksi onnettomuudeksi aukesi sisäänpäin. Miesten takaa kuului hiljainen naisenääni, joka tuntui kuiskaavan ”kolme”, kun haulikko puhui jälleen pirstoen seinällä roikkuvan naulakon. Miehet saivat oven auki ja muistivat sulkea sen perässään, ennen kuin nainen oli ehtinyt lausumaan viisi, tai lataamaan uudestaan.

Saluunan salissa olevat asiakkaat tuijottivat ivalisesti nauraen huoneen lävitse ryntäävää miesviisikkoa, etenkin, kun heidän ulosmenoaan avustivat epämääräisesti karhua kooltaan ja ulkoasultaan muistuttavat miehet, jotka selvästikin olivat veljeksiä ja joiden ulkomuoto antoi ymmärtää, että heidän luonteenlaatunsa olivat enemmän fyysisen, kuin henkisen kanssakäymisen puolella. Onneksi saluunan heiluriovet olivat valmiiksi auki, sillä miesviisikon poistumisen loppuvaihe tapahtui erittäin ilmavassa kaaressa suoraan kohden kadun rapaista pintaa. Perässä seurasivat miesten asevyöt ja aseet. Mäjähdys kadunpintaan toimi pianistille aloitusmerkkinä ja cancanin iloiset sävelmät käänsivät asiakkaiden mielenkiinnon kohden esiintymislavaa ja sille ilmaantuneita tanssijoita. Kaikki kolme tanssijaa olivat selvästi hankkineet oppinsa jostain muualta, kuin alan oppilaitoksista, ja edustivat melkoisen laajaa käsitystä naiskauneuden eri ilmenimismuodoista, mutta koska naisenpuolet olivat saluunassa melkoisia harvinaisuuksia, seurasivat asiakkaat suurella hartaudella alkanutta esitystä, unohtaen äskeisen läpimarssin.

Takahuoneessa leijui ilmassa palaneen ruudin kitkerä haju, joka peitti alleen aikaisemman sakean sikarinsavun ja –hajun. ”Pitikin mennä taas rikkomaan aivan hyvä korttipöytä. No niitä saa lisää” , totesi nainen ja laski haulikon takaisin verhojen taakse piilotetulle hyllylle, jossa odottivat käyttöään myös ladattu järeä revolveri ja tappavan kiiltelevä Derringer. ”Paljonko nyt tuli pottiin kasaan?” kysyi nainen istuutuessaan huoneen ainoaan pehmustettuun tuoliin, joka ilmaisi äänekkään vastalauseensa joutuessaan toimimaan alkuperäisessä tarkoituksessaan. ”Uskoisin, että tässä on nyt joku 5000 dollaria, kaksi kultakelloa, sekä vanha revolveri, joka on kuulemma kuulunut Kenraali Custerille” Muukalaisen vastaus tuli levollisella äänellä, kuin äskeinen tapahtuma olisi ollut verrattavissa kirkokolehdin keräämiseen. ”Ei huonosti – ei ollenkaan” totesi nainen ja kaivoi hameensa kätköistä silkkiliinan, jolla huolellisesti pyyhki aseöljyn pois hoidetuilta käsiltään ja jatkaen: ”Minä alan olemaan jo hieman liian vanha tälläiseen”.

Muukalainen nousi hitaasti seisaalleen ja verrytellessän kortinpeluussa jäykistyneitä jalkojaan astui lähemmäksi naista ja otti häntä hellästi kädestä. ”Et suinkaan ole liian vanha tälläiseen, äiti, mutta voisitko seuraavalla kerralla olla hieman varovaisempi ja käyttää vähemmän käsiteltyä korttipakkaa?”